Meidän jälkikausi on nyt sitten korkattu!
Oltiin siis viikonloppuna NPKH:n PK-sempassa Birken kanssa. Kouluttajanamme oli Pauli Hasu. Päästiin peltojäljelle ja tottistaan ja aikas mageeta oli kyll...
Yritän nyt skriivata tähän teille leirin pääpiirteittäin ja tottakai kohokohtia korostaen, mutta koska tuli opittua niin paljon (lajista, koirastaan ja ihan omasta itestään), pelkään, ettei kuitenkaan kaikkea muista tai saa rustattua.

Ensin jäljeltä...

Lauantai aloteltiin jäljellä hetikohta klo 8 aamupalan jälkeen. Ajeltiin semmoinen varttitunti ja siellähän se iso pelto jo odotti.
Eka jälki tehtiin "kuten ollaan aiemminkin tehty". Namitin siis kokonaan, laitoin kolme keppiä (vikan loppuun) namipurkeilla ja jälki oli J-kirjaimen muotoinen yhdellä suoralla kulmalla (jota en kyllä ollut Birkelle ennen tehnyt, mutta halusin koittaa). Birkkis ajoi paljon rauhallisemmin kuin olisin luullut, ei ehkä kuitenkaan ihan megatarkasti ja istumiset - kouluttajan sanoin (jotka allekirjoitan) - rikkoi jäljestysharmonian... Ja kun se nyt taas kerran tuli esille, niin uskotaan sitten ja laitellaan plikka jatkossa esineille maahan.
Pauli totesi ekan jäljen jälkeen, ettei koiraa katsomalla luulis siitä lähtevän niin paljon poweria, kun sitä tarvitaan! Oliko mein Biibis siis jotenkin hallittu ja kohtis rauhallinen vai?! Jännä koira - kuten kouluttajakin totesi...
Toka jälki oli suora, jonka namitin joka kolmannelle askeleelle, esineelle lopussa käskyllä maahan. Liina vaihdettiin puolimatkassa mahanalta selälle ja sillä saatiin plikka jäljestään suorassa. Jännä juttu tuli ilmi - Birke tarkastaa selvästi aktiivisemmin vasemman jalan jälkiä! Pitää siis jatkossa vahvistaa oikeaa puolta ja muutenkin jäljen "reunajälkiä"
Lauantain aikana tuli siis heti selväksi miten erilaiset Romi ja Birke on: Romi kaahottaa enempi, Romi tarkastaa luonnostaan tarkemmin. Sain myös kädestä(tai liinasta)pitäen ohjeet siihen, miten vaadin Birkeltä tarkkuutta. Rytmitys, stopit ja se, että itse näen, missä jälki menee on tärkeät jutut, jotka ei oo viel aiemmin menneet tähän kalloon!


Birke, minä ja Pauli-kouluttaja ekan jäljen alussa.

Sunnuntaina mie sain ohjeistuksen tehdä LIEVÄÄ kaarta... Noooh, mie sitten tein liki kulmamaista spiraalia! Pikkasen siis turhan haastavaa kokeneemmallekkin koiralle. Birke tapansa mukaan tarkisteli (ihmetteli stoppeja, kun nenä ei ollut jäljellä - uusi juttu molemmille), mutta sinnikkäästi jatkoi matkaansa ja petraili. Jälki oli kuitenkin niin pitkä, että Pauli stoppasi puolväliin ja pyys polkemaan uuden loivemman ja helpomman...
Mie otin moisen kovin rankasti - olin vihanen itelleni - mutta kuulemma Birke oppi tuostakin ja moottoria löytyy hienosti haastavassakin tilanteessa.
Poljin sitten toinen LOIVAKAARISEN jäljen, josta namittelin ulkoreunojen askeleita. Birke yritti selkeästi varastaa ja oikoa sillontällön, mutta silminnähden petrasi ja pienet aivot työstivät konseptia "eteenpäin vaan nenä askeleessa ja oikealla rytmillä".
Jatkossa tehdään lihapullilla näitä "kaartuvia suoria" ja harjotellaan rytmiä ja tarkkuutta. Viimein on työkalut moisiis saatu taottua minunkin päähän! En viitsi edes ajatella, kuinka monta kertaa niitä on sinne yritetty tunkea...

Sitten tottisteluista...

Paikkamakuusta oli lounaalla jo puhe, että reeniä tarvis, vaan ko mie en tykkää. Luulin jo, että pääsisin asiasta livahtaankin...
Ekat todet tehtiin vähän sitäsuntätä. Henkilöryhmä ei menny iha priimasti, muttei huonostikaan, jäävät ketjutettuina super, paitti luoksari hippu hidas (patukka piilossa) ja väljä. Seuruu jees ja patukallehan plikka syttyy sata lasissa aina. Pauli totesi, että Birke on hyvällä mallilla ja että taas se poweri yllättää, ko koiraa muuten kahtoo. Toivoipa myös näkevänsä appeja tulevaisuudessa enemmänkin PK-kisoissa! Seuruussa hän sanoi, että menee jees, mutta pyysi koittamaan, mitä Birke tekee, jos seuruutankin rytmitettynä - en oo aiemmin tehnyt väärin, mutta rytmitys kuulemma hippusen näyttävämmän näköistä. Tää oli ihan uus juttu ja hää meinas siis, etten käskyn jälkeen lähtiskään samantien liikkeelle, vaan oottaisin pari sekkaa. Birkelle juttu oli kans ihan uus, mutta sunnuntaina jo ihan tuttujuttu, vaikka alkuun jäikin ihan ihmeissään kahtoon, että mihkä se emäntä ny läks.
Niin, tehtiin ja opittiin ja patukka otetaan luoksareihin takas ja sit olin olevinaan valmis... Kunnes sit kysyttiin, ett eikös jonkun viel pitäny sitä paikkamakuuta.
Häiriökoirakko teki noutoja ja me asetuttiin ihan täyden etäisyyden paikkamakuuasemiin. Kerran - en muista missä välissä - nousi ja mie käännyin ja olin aikeissa vaan eleettömästi palauttaa plikan... Pauli huikkasi "Nyt, ole vihainen sille!" ja mie sitten toruin möreällä äänellä (mitä en ikinä olis ees aatellut tekeväni, kun eihän Romi kai kestäis semmoista - muttakun nyt oli eri koira!) ja palautin. Ja sitte plikka pysy! 3 minuuttii täydellä etäisyydellä häiriössä!!! LEIJUN !!!
Ja sunnuntaina sama homma niin, että häiriökoirakko teki jopa luoksarin ja Birke vaan katsoi - ei ees nytkähtänyt!!! WAU!
 

Ilmeet kertoo, että KIVAA OLI!

Kuinka paljon voi ihminen oppia itsestään yhdessä viikonlopussa?
Ja siis ihan sellaisia "arkipäiväisiä ja itsestäänselviä" asioita... Kuinka monessa asiassa oon ollut ihan hölmö vain siksi, etten hoksaa, miten erilaiset koirani ovat (vaikka asiasta itse puhun ihan jatkuvasti!) ja että torua voi ilman, että on oikeasti vihainen.
Nyt olo on melkein viisas, kuinka hölmö sitä on aiemmin sit ollut... Vaan eipä sillä väliä!

KIITOS!