Loman toinen viikonloppu takanapäin ja saldona 2 näyttelyä - yksi Birkelle ja yksi Romille.

Birke esiintyi lauantaina kotinäyttelyssämme Nokian ryhmiksessä, jossa ilmottuna oli sen lisäksi vain Romin serkkupoika Kassu (E. Milousson), joka nappasikin Satu Ylä-Monoselta ROPin kera 2. SERTin, hienoa hienoa hienoa!
Birkkiksen esiintymisreenit meni ennen kehää hyvin, mutta itse kehässä aloin sitten säätää jotain kummaa ja vaihdella esitystapaa varmaan kolmen variaation verran. Tuloksena huono selkälinja. Arvostelussa oli kuitenkin paljon hyvää:
"Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyväilmeinen nartun pää, hyvä purenta. Vahva runko, eturinta saisi olla syvempi ja luusto hieman voimakkaampi. Hyväasentoinen häntä. Köyristää tällä hetkellä hieman lanneosaa, sekä seistessä että liikkeessä. Erinom. häntä. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Hyvät värimerkit. Tyypillinen eloisa appenz. luonne."
Tulokseksi tuli: JUN ERI1
Kovin harmillisen pienestä (SA:sta) jäi siis Birkkisen toinen SERTi kiinni, mutteihän sitä aina voikkaan kaikkea saada!
Aloinkin siinä sitten toivoa, että Romilla olisi sitäkin parempi onni matkassa...

Romihan lähti siis viime torstaina Eija-kasvattajan kanssa reissunpäälle kohti Norjan Oslo KV:tä!
Kehän piti alkaa jo puoliltapäivin, mutta sitten tulikin viestiä, että tuomari vaihtunut Marit Sundeen ja kehä vasta myöhemmin... Voi apuva!
2 appea oli sinnekkin ilmottu ja selvisi, että toinen oli suomalainen uros Zanti (Alpenhirts Santi).
Kun tulosviestiä viimein tuli istuinkin jo kuuntelemassa Hannes Lohen luentoa... Vaikea oli pysyä nahoissaan! Zanti oli ROP, mutta myös Romista tuomari piti ja huomenna tuliaisina kotiin saapuu Romi kera  NO & POHJ MVA:n sekä sokerina pohjalla C.I.B.:n !!!!
Eli tuloksena siis VAL ERI1 SA PN1 VSP SERT CACIB NO MVA POHJ MVA C.I.B. - voi tätä onnensoikeutta, I-HA-NAA!
Arvostelun lisään, jahka sen käsiini saan.

Luvassa siis ISOT kakkukaffet Eijalle, kunhan "pöly laskeutuu".

Tänään ei misseillä, vaan Birke pääsee katsomaan lampaita "sillä silmällä" - mutta tästä luvassa ihan oma postauksensa...