... ajatussolmujen aukaisua olen tässä eilisillasta suorittanut!
Tähän en nyt jaksa aivan jokaista yksityiskohtaa kirjoittaa, mutta aloitetaampa Romin eilisistä yksäritottiksista Majalla...

Tehtiin paikkamakuuta häiriössä ja BH:n seuruukaavio + jäävät ilman näkyvää palkkaa ja siis vaan välipalkoilla (kehu ja/tai nami). Tarkoituksena oli ottaa mahd. kokeenomaista settiä, jotta saisin tietää, missä mennään ja missä prakaa.
Paikkamakuussa pysyi hienosti monta minuuttia, kunnes toinen koirakko teki luoksetulon ja tasamaanoudon. Ei sitten pystynyt pitämään itteään kurissa. Noooh, pääsin kuitenkin korjaamaan (ja silti Romin motivaatio säilyi hienona), joten hyvä reeni!
Kaaviossa Romi jätätti, mutta muuten meni jees, käännöksissä nousi ja petrasi hienosti ja mie sain oltua antamatta apuja. Tosi hyvä reeni siis, vaikka suoritus itessään ei ollut loistava.
Tästä nyt aloin kuitenkin miettiä, haluanko ja jaksanko todella alkaa vääntämään paikkamakuuta kohilleen... Se on aika motivaationtappaja, kun kontaktin pysymisen ja paikkamakuun kanssa on jo tovi tässä väännetty. Tulin siis siihen tulokseen, että BH-koe jätetään ihan vallan Romin tavoitteista ja keskitytään tokoon ja kisataan siinä! Jos sitten joskus siltä tuntuu, voidaan mennä BH:ta koittamaan.
Lisäksi siis tämähän meinaa sitä, että FH jää myös haaveeksi. Oon liian kauan yrittänyt uskotella itelleni, että minusta on siihen aktiivireenaamiseen ja sitoutumiseen, jota laji vaatii. Ei ainakaan vielä, sääli, sillä koirasta olisi siihen potentiaalia (paitsi ehkä siihen BH:seen).

Romin lajikarsinnan myötä vapautui lisää aikaa Birkelle.
Birkestä ei viel voi sanoa, mimmoinen mimmi siitä sitten oikeesti aikuisena kasvaa, mutta BH on tähtäimessä ja siihen keskitytään nyt.
Lisäksi oon jo kauan turhautunut siihen, kun peltoja on niin huonosti saatavilla ja mm. siksi en oo saanut itestäni irti tehä Birkelle jälkeä - en edes pihan nurtsilla... Mutta jospa sitäkin tässä sitten. Tulin kuitenkin myös siihen tulokseen, että mennään mettään, jos mahdollisuus on ja siltä tuntuu! Moni kisaavakin koirakko on kuulemma mettässä alottanut ja meidän tavoitteet ei kuitenkaan ole KVA tai peltojälki, joten otan tässä hieman rennommin. On oikeastaan pakko, muuten oma motivaatiokin kuukertuu ja kuihtuu ressin jalkoihin. Tehään siis nurtsilla/pellolla aina ko mahollista, muttei rajoituta siihen, vaan tehään itelle "helposti" ja mennään vaan ja tehään - oli sitten nurtsi/pelto taikka mettä!

Oon siis joutunut hyväksymään jo pitkän aikaa ajatuksissani olleen faktan: minä en vaan ole "himoreenaaja" joka tähtää täydellisyyttä hipoviin suorituksiin, vaan täytyy antaa itelleen anteeksi ja olla realistinen - mie tahdon kisaamaan ja tuloksia, mutta niiden ei tarvitse olla ykkösiä kolmosluokasta! Pääasia, että harrastetaan ja tehdään ja ETTÄ ON KIVAA!

Kovin on vapautunut olo nyt, kun jonkin aikaa solmuun kietoutuneet ajatukset on saanut selvitettyä ja asiat näyttää pitkästä aikaa selkeiltä ja (jopa melkein) yksinkertaisilta.
Tästä jatkan.